14. huhtikuuta 2015

Paljon onnea Jukola!

Heipä hei!

Kevään kunniaksi olen hieman aktivotunut tallin kanssa ja tällä hetkellä ovatkin menossa juhlaviikot Jukolan 5-vuotissynttäreiden kunniaksi. Joka viikolle löytyy jotakin toimintaa, muun muassa kisoja, valmennuksia ja arvontoja... Vielä ehtii osallistua esimerkiksi värinäyttelyihin!


Yksäripuolelle ollaan saatu uusia asukkaita ja yksityissiiven karsinat ovat jälleen täynnä. Uusina talliin muuttivat Nina ja puoliveriruuna Stuart, Inna ja welshtamma Eini, sekä Antsu ja nuori puoliveritamma Ama. Myös päätalliin muutti yksi väliaikainen asukas, Lassin varsa Prima Ballerina Circus. Pimu tuli kasvattajansa ja omistajansa Penelopeian taukoillessa hetkeksi kilpailemaan Jukolaan ja sen suhteen minulla kävikin loistava tuuri. Ruotsalaistuttuni Inka on koko toukokuun Suomessa, Jukolassa, ja lupasi hieman ratsuttaa ja kilpailuttaa nuorta tammaa.

Kesää varten sellaista IRL-elämän tiedotusta jo nyt, että lähden toukokuun alussa Islantiin tekemään työharjoittelua ja tulen takaisin vasta 17.8. Tämä luultavasti vaikuttaa Jukolan toimintaan, riippuen vähän siitä, kuinka rankkoja työpäivät ovat ja paljonko viitsin vapaa-ajasta käyttää koneella istumiseen. Luultavasti pientä päivittelyä tulen silti tekemään, mutta hevoset eivät kilpaile, eikä energiat riitä tapahtumien järkkäilyyn. Vähintään yksityistenomistajien vuokranmaksut silti kuittailen. :)

Hauskaa loppukevättä, josko ne lämpötilatkin kohta kohoaisivat!

Hyvää Uutta Vuotta!

Joulu oli Jukolassa kiireistä aikaa - ainakin joulukalenterin suhteen! Tänä vuonna sain kuin sainkin toteutettua joulukalenterin klikkailtav...