12. toukokuuta 2016

Täällä ollaan taas

Jukola vietti pientä hengähdystaukoa huhtikuun ajan ja taisipa se tauko venyä vähän toukokuunkin puolelle... Ihan löysäilyksi tauko ei kuitenkaan mennyt, vaan sen aikana vaihtui ulkoasu kesäisempään ja samalla sivuja päiviteltiin ajan tasalle. Muun muassa hevosten sivut saivat uuden ilmeen ja korjailin vähän urpoja koodeja selkeämmiksi. Lisäsin myös pidempisukuisille hevosille neljän polven sukutaulut.
Huvitutin Loitsutar

Hevosista puheen ollen talliin ehti muuttaa ennen taukoa vielä yksi uusi hevonen, tällä kertaa (Luojan kiitos) tamma. Huvitutin Loitsutar tuli täydentämään meidän jo entisestään vallalla olevaa suomenhevoskantaamme, ja hurmaava tamma onkin jo hyvin sopeutunut tallin elämään. Loitsun tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu muun muassa kilpailemista koulu- ja esteratsastuksessa, sekä valjakkoajossa. Suunnitelmissa on myös teettää muutama varsa ja olenkin miettinyt kehtaisiko meidän senioria, Unskia vielä käyttää kerran jalostukseen...

Tässä toukokuun lopulla olisi tarkoitus viettää taas Jukolan synttäreitä. Kutsun koetan saada ulos tässä lähiaikoina, mutta luvassa on ainakin perinteisesti arvontaa ja maastoretkeä.

Siitä, kun palailin tauolta ja pistin pystyyn Kalevantulen, joka myöhemmin vaihtoi nimeään Jukolaksi, on nyt kulunut jo kuusi vuotta. Tiedän, kliseistä, mutta pakko vaan todeta, että kylläpä aika tosiaan rientää! Talli on vaihtanut toimintamuotoaan ja hevosrotuja useampaan otteeseen, enkä usko, että muutokset olisivat vielä ohi. Tällä hetkellä tämä sekava harrastetalli ja sen ohella yksityistoiminta tuntuvat hyvältä toimintaidealta, mutta kukapa tietää missä mennään ensi vuonna. Nytkin päässä käy ajatuksia, josko siirtyisi pelkkiin suomenhevosiin ja toisaalta tekisi mieli perustaa kokonaan uusi pieni talli työhevosiin keskittyen. Virtuaalimaailma on kyllä siitä hyvä, että kaavoihin ei tarvitse koskaan kangistua, mutta toisaalta ei täydy myöskään koko ajan olla keksimässä ja luomassa uutta. Ja onneksi tarvittaessa voi aina ottaa aikalisän ja unohtaa nämä pikseliponit hetkeksi, jos alkaa ahdistaa. :)

Hyvää Uutta Vuotta!

Joulu oli Jukolassa kiireistä aikaa - ainakin joulukalenterin suhteen! Tänä vuonna sain kuin sainkin toteutettua joulukalenterin klikkailtav...