14. joulukuuta 2015

Luukku 14

Adventtisunnuntain maastoretki

Loki kuopi kärsimättömästi tallipihalla, kun järjestäydyimme tuttuun tapaan jonoon. Maastoretkellä oli tällä kertaa monta tuttua kasvoa, mutta myös uusia tuttavuuksia mahtui mukaan. Iskin erityisesti silmäni Ellenin Kalleen. Rautias ruuna oli juuri sellainen tavallinen, perinteinen suomenhevonen ja tuuhealla talvikarvalla varustellun kokonaisuuden kruunasi suloinen päämerkki.

Lähdimme jonkinlaisessa letkassa tallipihalta juuri ajallaan ja suuntasimme suoraa päätä laidunten välistä järvelle. Päivä oli juuri niin täydellinen kun olin toivonut. Taivas oli pilvetön, aurinko paistoi ja pakkasta oli vajaat 10 astetta. Varpaat kyllä paleltuisivat väistämättä.

Kuljimme pitkän matkan käynnissä järven rantaviivaa pitkin. Jonossa vallitsi hiljaisuus ja kaikki ihastelivat pakkasen maalaamaa maisemaa. Lokikin tyytyi ihme kyllä kävelemään nätisti, vaikka oriilla oli ollut tällä viikolla virtaa vaikka muille jakaa... Hiekkatie alkoi lopulta häämöttää edessä, ja heti takanani kulkeva Stuart otti muutaman sivuaskeleen. Ruuna oli tainnut olla tällä reitillä ennenkin ja odotti jo tulevaa ravipätkää.

Pian jo ravasimmekin hiekkatietä pitkin ja kaikki hevoset näyttivät pysyvän enemmän tai vähemmän hallinnassa. Joffen Fuugokaan ei heittänyt tällä kertaa ilopukkeja. Ravipätkä oli nopeasti ohi ja etenimme taas käynnissä. Ohuesti jäätynyt, lumipeitteinen järvi oli jäänyt lehdettömien puiden taakse. Joku jonosta huomasikin jo Jukolan maneeesin pilkistävän metsän takaa. Onneksi retki ei kuitenkaan ihan vielä ollut ohi.

Juuri ennen tallipihaa poikkesimme tieltä laakealle pellolla, jossa muutama hassu oljenkorsi törrötti lumihangesta. Selostin letkalle mitä tuleman piti, ja kukin ratsasti hevosensa hieman kauemmas toisistaan. Kun kaikki oli valmista, annoin merkin, ja ratsukot kiihdyttivät hurjaan laukkaan. Miljan tamma Vilinä nelisti heti joukon kärkeen ja jäimme jopa Lokin kanssa auttamattomasti jälkeen, vaikka kääpiökokoinen suomenhevonen pinkoi minkä kintuistaan pääsi. Lopulta tulimme pellon toiseen laitaan ja oli aika hiljentää takaisin käyntiin. Kun Janen pikkuinen shettisori Caribokin oli liittynyt taas porukkaan, lähdimme ravailemaan kevyesti takaisin pellon toiseen laitaan.

Tallipihalle tultiin rauhallisessa käynnissä. Kaikki hevoset olivat enemmän tai vähemmän hikisiä ja ratsastajat kiirehtivätkin loimittamaan ratsujaan. Tuuppasin Lokin ensimmäisenä omaan karsinaansa, jonka jälkeen ohjasin kunkin ratsukon tyhjään karsinaan. Kun lottiksen Pixillekin oli löytynyt karsina, palasin loimittamaan Lokin, joka ei onneksi tuhdin karvansa ansiosta juuri palellut. Villaloimi kuitenkin kuivattaisi päälikarvan nopeasti. Pyysin ohikulkevaa Meriä hakemaan Perlan vuonohevostamma Nitalle lainaloimen ja kiiruhdin itse taukotupaan laittamaan glögiä ja muita tarjottavia valmiiksi. Yksi kerrallaan pakkasenpuremat ratsastajammekin ilmestyivät taukohuoneeseen ja vietimme oikein mukavan illan pipareita mutustellen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Käyttäydythän asiallisesti kommentoidessasi, kiitos!