8. tammikuuta 2015

Jouluriehan tunnelmia...

Lomat ja loppiaiset on lusittu ja aika olisi taas palata arjen aherrukseen. Vielä on kuitenkin hyvää aikaa muistella hieman aatonaaton tunnelmia ja palata Jukolan jouluriehaan...

----

Viimeiset tortut ja piparit tulivat uunista juuri, kun ensimmäinen auto hevoskuljetuskoppeineen kaarsi pihamaalle. Komensin Samuelin keittiöön ja kiiruhdin ovelle Miskan hyöriessä tavalliseen tapaan jaloissani.
– Tervetuloa vaan! Hevosen voi vielä etummaisen tallin puolelle käytävälle tai karsinaan, tulen kohta sinne, huutelin ovelta yrittäessäni samalla pitää Miskan sisäpuolella.
Tulija heilautti kättään hymyillen ja avasi kopin takaluukun. Suljin vielä hetkeksi ulko-oven ja vedin takkia päälleni. Pihalla oli jo jonkin verran pakkasta, joten kaivoin kaapeista talviratsastushousuni ja paksummat hanskat. Kohta suunnattaisiin porukalla maastoon.

Alun perin tarkoitus oli kilpailla tässä aamupäivällä, mutta kilpailut jouduttiin perumaan vähäisen osallistujamäärän vuoksi, joten joulurieha aloitettiin suoraan maastolla. Toisaalta, hyvä niin, sillä ehdimme nyt varmasti nauttia päivän vähäisistä valoisista tunneista maastossa.
– Hanne! Samppa pysäytti minut juuri kun olin astumassa ovesta pihalle. – Mitä tehdään sen puuron kanssa?
– Tulen keittämään sen sitten kun muut koristelee kuusta, älä huoli siitä, vastasin ja suljin oven.

Pihalle oli ilmestynyt toinenkin, tällä kertaa tutumpi auto ilman traileria. Auto kuului Murkelle, joka oli ilmoittautunut maastoon mukaan meillä asuvan suomenhevostammansa Halin kanssa. Tervehdin tallissa hyörivää naista, joka esittäytyi lottikseksi. Hän harjasi Tintin karsinassa komeaa newforestoriaan, Lenniä. Tuollaisen voisi Jukolaankin hankkia jossain vaiheessa... Pyörähdin yksityissiivessä tervehtimässä myös Murkea, joka hääri jo Halin ympärillä täydessä touhussa. Sitten käväisin Leon karsinalla hakemassa oriin riimun ja narun ja lähdin hakemaan sitä tarhasta. Huomasimme Murken kanssa hauskan yhtäläisyyden hänen hakiessaan tallipaikkaa, nimittäin meidän Leo oli peräisin samalta kasvattajalta, kuin Murken Hali.

Suomenhevosjoukko oli linnoittautunut tarhan takanurkkaan saapuessani paikalle. Leo kuitenkin lähti heti tallustamaan luokseni muiden kääntäessä takapuoltaan porttia kohti. Nappasin punarautiaan oriin kiinni ja lähdin taluttamaan sitä tallia kohti. Tallin edustalle päästyämme ori päästi kimeän hirnaisun.
– Terve Kama, kiva nähdä sua täällä välillä, huikkasin iloisesti.
– Moimoi, no niimpä, yleensä se taidat olla sinä, joka raahaat meille hevosia maastoilemaan, nainen naurahti irroittaessaan komean friisiläisruunansa kopin puomista.

Tallissa kiinnitin Leon käytävälle ja melkein säikähdin, kun Meri luikahti narujen alta Eetun riimu kädessään.
– Moi! Sori oon vähän myöhässä, haen Eetun äkkiä tarhasta, nainen pahoitteli.
– Ei se mitään, ei me kaikki muutkaan olla vielä valmiita, vastasin.
Harjasin oriin pikaisesti ja puhdistin sen kaviot. Onneksi ulkona oli sen kymmenen astetta pakkasta, niin hevoset pysyivät puhtaampina... Hain satulahuoneesta ainoastaan suitset, päätin mennä tällä kertaa ilman satulaa ja samalla nopeuttaa Leon kuntoonlaittoa. Kun olin valmis, jätin oriin hetkeksi käytävälle ja kävin hakemassa toimistosta päälleni keltaisen heijastinliivin ja talutin sitten Leon pihalle, jossa suurin osa jo odottikin.
– Pimeni se sittenkin, pahus vie, totesin, kun ilta alkoi jo hämärtyä, vaikkei kello ollut vielä paljon mitään. – Ovatko kaikki valmiita?
Sain hyväksyviä nyökkäilyjä vastaukseksi ja kehotin kaikkia nousemaan selkään. Hain Leon kanssa jakkaran, jolta ponkaisin itse oriin leveään selkään. En ollutkaan aikoihin ratsastanut ilman satulaa Leolla.
– Noniin, tehdäämpä niin, että Hali voi tulla meidän peräämme, sitten Kraken, koska se on ruuna. Krakenin perässä tulee Lenni ja lottis ja perää pitää Meri Eetulla. Pitäkäähän sitten hyvät välimatkat, etenkin orien kanssa, ettei tule turhia tappeluita, ohjeistin tallipihalla, kunnes lähdimme liikkeelle.

Kävelimme pitkän aikaa ja ihailimme taianomaista maisemaa. Taivas oli täysin kirkas ja pakkanen sai lumen kimaltemaan ja tuomaan valoa reitillemme. Pikimustalle taivaalle oli syttynyt myös muutamia tähtiä ja kelmeä täysikuu hoiti osan valaistuksesta.
– Siirrytäämpä sitten raviin, ilmoitin metsäpolun vaihtuessa leveämmäksi tieksi. Tie oli lähes ummessa lumen takia, mutta hevosia se ei haitannut. Leollekin teki vain hyvää pienoinen hankitreeni. Pian tulimme Nokivaaran juurelle ja siirryimme hetkeksi käyntiin.
– Haluatteko laukata ylös? Tässä on sen verran tasainen kohta, että voitaisiin ainakin yrittää, mikäli saatte hevoset pidettyä jonossa, kysyin ratsastajilta pysäytettyäni Leon hetkeksi.
– Mennään ehkä mielummin käynnissä, Kama sanoi Krakenin selästä ja moni jonossa nyökkäsi.
– Selvä sitten, eikun ylös sitten, sanoin ja käänsin Leon kohti rinnettä.
Tallustimme vaaran huipulle, jossa jalkauduimme hetkeksi nauttimaan Merin satulalaukuista löytyvää glögiä, kaakaota ja voileipiä. Kauaa emme viitsineet istuskella, sillä pakkanen kiristyi koko ajan ja pian tavarat oli kerätty ja kaikki istuivat taas hevosten selässä.
– Oi katsokaa! huudahti Murke Halin selästä.
– Vau, hienoja! lottis jatkoi.
Taivaalla kiemurteli keltavihreä revontulinauha, joka valaisikin tietämme koko loppumatkan vaaralta takaisin Jukolaan.

Tallilla riisuin nopeasti Leon varusteet ja vein sen vielä takaisin tarhaan. Samoin teki Meri, joka lähti kanssamme samaa matkaa tarhoille Eetua taluttaen.
– Katso sä, että kaikki saa hevoset purettua ja ohjaa ne taukotilaan, mä lähden keittämään puuroa, ohjeistin naista.
– Aye, sir! hän kuittasi ja katosi talliin.
Huomasin kellon olevan suunnilleen kuusi, kun tulin keittiöön. Tässähän olltiin melkein alkuperäisessä aikataulussa, vaikka kisat jäivätkin väliin. Samppa oli kaivanut puurokattilan minulle jo valmiiksi ja tuli ovesta juuri kun maito alkoi kiehua.
– Haitko kuuset? kysyin.
– Juu, tuolla ne on tallin seinustalla, mies sanoi.
– Kiitos kulta, katsotko tätä hetken kun käyn vaihtamassa vaatteet? kysyin ja jätin puurokattilan miehen hoiviin.
Kohta puuro olikin jo valmista ja kannoimme sen, sekä piparit ja joulutortut yhdessä Sampan kanssa yksityissiiven taukotupaan. Porukkaan oli liittynyt uusi kasvo, Melina, joka toivotti hyvää joulua meidän astuessa ovesta sisään.
– Kiitos samoin! vastasin hymyillen. –Ottakaa tästä sitten herkkuja, olkaa hyvät!
Puurot ja tortut kelpasivat porukalle ja osa oli tuonut omiakin herkkuja mukana, kuten sipsiä ja karkkia. Nauroimme ja söimme yhdessä pitkän tovin.

Jonkin ajan kuluttua Meri ja Ida ilmestyivät ovelle.
– Vielä olisi yksi ohjelmanumero! tytöt ilmoittivat. – Tulkaa pihalle!
Seurasimme tallipihalle, jonne oli pystytetty muutamia pieniä joulukuusia.
– Tehtävänä on parin kanssa, tai yksin koristella yksi kuusi. Koristeita löytyy tästä laatikosta, Meri kertoi ja Ida osoitti maassa lojuvaa banaanilaatikkoa. – Kaunein kuusi palkitaan!
Kaikki kävivät innolla kuusten kimppuun. Emme Kaman kanssa meinanneet ensin osallistua lainkaan, mutta Meri kävi patistamassa meitä mukaan "edes leikillämme", joten koristelimme sitten yhden kuusen punaisella teemalla. Voittajaksi selviytyi lopulta Melina, jolle Meri ja Ida ojensivat lahjakortin valmennukseen. Ylimääräiset kuuset Ida kävi viemässä hevosten tarhoihin ajanvietteeksi. Lopuksi menimme vielä taukotilaan jatkamaan illanviettoa, kunnes porukka lipui yksi kerrallaan hevosten kanssa kotiin nukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Käyttäydythän asiallisesti kommentoidessasi, kiitos!