21. joulukuuta 2014

Luukku 21

Jukolan linkkilista syynissä

Jukolan etusivulta löytyy lista vierailemisen arvoisista talleista. Tässä luukussa on esitelty muutamalla sanalla millaisia nämä tallit ovat, ja miksi niillä kannattaa käydä visiitillä. :)

Jouhimäki sijaitsee Jukolan tavoin Pohjois-Suomessa, tarkemmin ottaen Väinölän kylässä, Lapissa. Nostalgiaa henkivä, suloinen talli on perheyritys ja toiminta on keskittynyt hoitajatoiminnan tarjoamiseen.

Pieni yksityistalli, Kaiholehto, sijaitsee myöskin täällä Lapissa. Kaiholehdossa on pienimuotoista kasvatustoimintaa ja tallilla järjestetään toisinaan myös pieniä tapahtumia, kuten kilpailuja.

Järviluoto on itäsuomalainen talli, jossa yksityistoiminnan ollessa vielä käynnissä asui myös oma silmäteräni, puoliverioriini Sentti. Nykyisin siisti ja puitteiltaan erinomainen talli on keskittynyt pelkästään torinhevoskasvatukseen ja tapahtumien järjestämiseen.

Järviluoto sijaitsee lähellä Kuopiota, mutta Kuuluoto onkin jo ihan kaupungin tuntumassa, vaikkakin vielä täysin maaseudulla. Samainen yllä mainittu peeveeori asustelee nykyään tällä suloisella pikkutallilla, joka tarjoaa tallipaikkojen ohella myös hoitajatoimintaa innokkaille tallitytöille.

Tila elää hieman hiljaiseloa tällä hetkellä, mutta nostalgisuudessaan on silti käymisen arvoinen. Aktiivisena ollessaan tallilla järjestetään hauskoja tapahtumia ja kilpailuita. Pitkärannan perhe on lisäksi erittäin mukavaa sakkia, jotka tuskin pistävät pahakseen ohikulkijoiden vierailuja.

Tuiskula on piensuuri harrastetalli Varsinais-Suomessa. Jos haluat nähdä irlannincobeja, joka on tallin varsinainen kasvatusrotu, kannattaa niitä tulla ihastelemaan tänne!

Entisessä Elysessä, nykyisessä Runorannassa, asustaa vain poneja tai ponikokoisia hevosia. Lisäksi tunnelmallinen talli tarjoaa tallipaikkoja ulkopuolisille yksityishevosille ja jäjestää muun muassa tarinatoimintaa. Tämäkin talli sijaitsee Varsinais-Suomessa.

Varsinaissuomalainen Rinteen talli on Pitkärannan tapaan ollut hiljaiselolla elokuusta. Tallin päätoimintamuoto on hoitajatoiminta ja tallista löytyykin monenkirjava joukk o hevosia hoidettaviksi. Lisäksi talliin majoitetaan myös yksityishevosia majoitetaan karsinapaikkatilanteen mukaan.

Saavumme tallikierroksellamme Etelä-Suomeen, josta löytyy tämä omistajan hevosille rakennettu kahdeksanpaikkainen yksityistalli. Talli ei juuri järjestä ulkopuolisille toimintaa, paitsi kesällä, jolloin järjestetään yleensä muutamia pieniä kisoja.

Riiviöt on pitkäikäinen suomenhevostalli Etelä-Suomessa. Kuten edellä mainitusta voi päätellä, talli kasvattaa suomenhevosia pitkin perintein. Mikäli kaipaat hyvää harrastekaveria tavoitteellisempaan kilpailemiseen, suuntaa ihmeessä kulkusi Riiviöihin ja tarkasta kasvattitilanne!

Nevaharju on pieni suloinen harrastetalli ja sijaitsee myöskin Etelä-Suomessa. Tallilla järjestetään hoitajatoimintaa ja pienimuotoisesti ratsastustunteja ja tapahtumia. Tallissa on tällä hetkellä myös kaksi hevosta myynnissä.

Ruunimäki toivottaa lämminhenkisyydellään jokaisen kulkijan tervetulleeksi! Talli järjestää tarinapainotteisia kilpailuja ja tapahtumia ja aloittelee myös hoitajatoimintaa. Ilmeisesti myös yksityispaikkoja aukeaa tulevaisuudessa.

Viimeisimpänä, vaan ei todellakaan vähäisimpänä, on Kapikkalassa sijaitseva Katriinan talli. Omistajatar tarjoaa hevosia vuokralle, sekä vailla tallipaikkaa oleville ulkopuolisille yksityishevosille katon pään päälle. Tallin uutisia voit lukea etusivulta löytyvästä blogista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Käyttäydythän asiallisesti kommentoidessasi, kiitos!