13. joulukuuta 2014

Luukku 13

Harjoittelijatytön arkea - päivä Idan silmin

Lucian päivä. En oikeestaan ollut varma, mihin se oikeesti liittyi, mutta koulussa pukeuduttiin valkoiseen ja kannettiin kynttilöitä ja joku sai sitten olla se Lucia. Mä en olisi millään jaksanut tänään raahautua yksin aamutalliin, mutta pakko oli, kun Hanne oli koko päivän kiinni jossain messuilla ja Merikin tulis tekemään vasta iltatallin.

Olin ollut Jukolassa jo melkein puoli vuotta, oon kyllä nauttinu tästä ajasta, paljon mielummin kulutan aikaani täällä hevosten kanssa, kun jossain homeisella koulun penkillä. Välillä vaan hevosenhoitaja-arjen todellisuus iskee päin naamaa. Tätäkö mä oikeesti haluan? Herätä aamukuudelta kylmään ja piemään pakkasaamuun ruokkimaan, loimittamaan ja tarhaamaan vajaa kolmekymmentä hevosta? Jukolassa meillä on sentään hyvät vuorot, mutta jos joskus pitää tehdä tätä ihan kokoaikasesti? Kännykkä piippas, se on taas Ilari. En yhtään tiedä mitä mieltä oon siitä jätkästä. Toisaalta se on mulle hullun kiva ja mukava koko ajan, mutta se hengaa paljon niiden muiden tyttöjen kanssa, joten tuskimpa se musta oikeesti välittää. Kuka nyt tällaisen hevoselta haisevan tallitytön haluais, kun ympärillä pyörii lauma hyvännäköisiä cooleja tyttöjä?

Tallissa menin ihan ensiksi Eetun karsinan luo. Avasin joulupalloilla koristellun karsinan oven ja astuin sisään. Vuonohevosori katseli mua kummissaan ja tuli sitten luokseni. Silitin sen pehmeää turpaa ja sujautin sille taskustani porkkananpalan, jonka se rohmusi ahneesti suuhunsa vieden melkein sormenikin. Unohdin hetkeksi aamutallin, Ilarin ja kaiken muun turhan. Rapsuttelin vain Eetua ja painoin poskeni sen pörröistä talviturkin peittämää kaulaa vasten. Juuri tämän takia mä haluan tehdä töitä hevosten kanssa. 

Vietettyäni hetken aikaa Eetun kanssa, lujahdin ulos karsinasta ja menin tekemään hevosten aamuruokia valmiiksi. Jaoin ensin heinät ja sitten väkirehut, niin kuin Hanne oli ohjeistanut. Sitä mukaa kun hevoset olivat syöneet, heitin niille loimet ja talutin pari kerrallaan tarhaan. Isot puoliverioriit vein yksi kerrallaan, niitä mun voimani eivät vielä riittäneet pitelemään, jos jotain odottamatonta tapahtuisi.

Kun kaikki hevoset oli ruokittu ja tarhattu, tartuin luutaan ja lakaisin koko käytävän. Oltiin Merin kanssa sovittu, että tehdään karsinat yhdessä illalla, ettei mulle jäänyt niin suurta hommaa yksinään. Meri oli kyllä kiva tyyppi, vaikka se on mua monta vuotta vanhempi, tullaan tosi hyvin juttuun ja se on opettanut mulle tosi paljon tallitöistä ja hevosten käsittelystä. Kun käytävä oli siisti, painuin takaisin taloon. Miska oli heti ovella mua vastassa ja päästin sen pihalle tarpeilleen. 

Hanne ja Samppa oli molemmat tänään poissa, joten lupasin hoitaa Miskankin hevosten ohella. Vaidoin koiran vedet ja laitoin sille aamuruuan ruokakuppiin. Huusin ovelta koiran takaisin sisään ja se tulikin salamana tuodessaan mukanaan hirveän kasan lunta eteiseen. Huokaisin ja hain Miskan pyyhkeen, jolla kuivasin sen läpikotaisin. Koira olisi halunnut jo syömään ja rimpuili otteessani vaikeuttaen tehtävää suunnattomasti. Lopulta päästin sen kupilleen ja painelin huoneeseeni. 

Rojahdin sängylle ja avasin taas kännykän, jonka aloitusnäytöllä komeili yhä Ilarin viesti: "Tänää Tornioo! Sallal ja Niinal on synttärit, lähe messii?" Joo-o, eipä paljoa huvittanut lähteä mihinkään Sallan ja Niinan synttäribileisiin. Ne oli niitä Ilarin tyttökavereita, kaks bimboa blondia. Miks se edes pyysi mua mukaan, haluuko se tahallaan pahottaa mun mielen? Enkä edes pääsisi millään Tornioon, kun lupasin tehdä iltatallin Merin kanssa, eikä Taivalvaarat olleet täällä heittämässä mua bussiasemalle Yli-Tornioon. Näppäilin vastauksen: "Sori, oon töissä." ja asetin kännykän yöpöydälle, josta nappasin uusimman Hippoksen käsiini. Käännyin makaamaan mahalleni ja avasin lehden Kyran kolumnin kohdalta. Kyllä hevoset on vaan paljon mielenkiintoisempia kuin jätkät!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Käyttäydythän asiallisesti kommentoidessasi, kiitos!