11. joulukuuta 2014

Luukku 11

Tervetuloa metsäretkelle!

Aamupäivällä lähdetään ilman satulaa samoilemaan Kaimon metsiä. Otathan siis mukaan sen varmemman puskamopon, jottei ambulanssia tarvita, eikä ketään tarvitse lähteä etsimään metsän siimeksestä hevosen ottaessa ritolat. Myös Jukolan hevoset ovat toki käytettävissä! 

Illaksi on luvattu sadesäätä, mutta toivon mukaan selviämme kuivin nahoin takaisin tallille. Maastoretki on käyntipainotteinen, mutta kyllä ainakin yksi laukkapätkä voidaan osallistujien toiveesta ottaa. Lähdemme siis ensin tallin takaa kulkevaa tietä pitkin, kunnes poikkeamme vasemmalle, pienelle metsäpolulle. Metsässä kannattaa pitää silmät auki, sillä jylhät kuuset ja pienet jäätyneet metsälammet ovat upean näköisiä. Metsäpolku nousee hetken päästä ylöspäin ja tulemme mäen päälle, jolta on upeat näkymät Kaimojärvelle. Jukolankin voi melkein nähdä vastarannalla. Laskeudumme mäeltä Kaimojärven rantaan ja pitkällä rantatiellä voidaan hyvin ottaa vähän ravia ja laukkaa. Takaisin tullaan orilaitumen ja järven välistä.

Kauniin Kaimojärven ja Jukolan lisäksi näit mäeltä jotakin kummallista. Kerro lyhyesti tai pitkästi osallistumisessa miksikä näkemäsi lopulta paljastui. Tarinat/kuvaukset julkaistaan 13.12.

Mukaan voi osallistua 12.12. saakka kommentoimalla tähän alle, tai sähköpostilla osoitteeseen joutokeino@gmail.com seuraavassa muodossa:
Oma nimesi - Ratsun nimi ja linkki sivuille(rv)
Tarina/kuvaus


Osallistujat

Retken vetää Hanne Eetulla.

Meitä lähtikin reissuun lopulta hyvin pieni porukka, mutta hauskaa oli silti ja pääsimme ottamaan vähän enemmän vauhdikkaampiakin pätkiä.

Tallipihalla järjestäydyimme jonoon niin, että minun ja vuonohevosoriin perään tulivat Cee ja punarautias budjonnyitamma Etta, ja perää jäivät pitämään Otterley ja näyttävä puoliveritamma Salma. Onneksi Eetu oli varsin fiksu oriiksi, eikä ottanut ylimääräisiä paineita, vaikka mukana olikin naiskauneutta. Taisi se olla jopa hieman tohkeissaan, että sai johtaa kahta itseään suurempaa tammaa...

Metsäosuus sujui hyvin, mutta seisahdettuamme hetkeksi kalliolle, saimme hieman jännitystä elämäämme. Ensin Cee ja Etta saivat sydämentykytyksiä osakseen, kun pikkuinen riiviöponi Linkki tepasteli puskien läpi joukkoomme. Poni on oikea mestarikarkailija ja päätti nytkin, että häntäpä ei joukosta jätetä. Onneksi minulla on tapana kantaa ylimääräistä riimunnarua mukanani pysähdysten varalta, joten pujotin sen ponin kaulan ympäri ja kiinnitin narun solkipään Eetun satulaan. Vuonohevosori ei olisi pientä ponia tahtonut mukaan roikkumaan, mutta sieti sitä onneksi kotimatkan ajan.

Kalliolta poistuessamme Otterley näki kaukana valoa, joka osoittautui suunnistajaksi. Onneksi huomasimme asian ajoissa, niin kaikki ehtivät varautua ja hevoset pysyivät kontrollissa, vaikka suunnistaja syöksyikin kovaa ohitse meitä juuri huomioimatta. Loppumatka tallille sujui hyvin ja tarjosin vielä urheille puskailijoille glögit ja joulutortut.

Kiitos osallistumisesta! :)

Cee - Prahetta

Retki sujui alkuun leppoisasti ja ilman ongelmia, olin itsekin valinnut juuri sopivan ratsun. Etta oli virkeä, mutta rauhallinen, eikä yrittänyt ohitella ketään. Meinasimme kuitenkin molemmat saada suorastaan paskahalvauksen, kun pysähdyimme mäenpäälle ihastelemaan maisemia. Olimme Etan kanssa hieman sivummassa kuin muut – itse asiassa hieman jäljessä porukasta, sillä pelkään korkeita paikkoja enkä halunnut ratsastaa aivan reunalle. Silloin takaamme kuului rapinaa ja rytinää, ja varma Ettakin hypähti askeleen edemmäs. Kauempana olevat muut ratsukot eivät reagoineet tai huomanneet mitään, sen verran laimea Etan pyrähdys oli, mutta minä olin kyllä vähällä huutaa. Rytinän jälkeen alkoi kuulua vaimeaa hörinää ja uskaltauduin hämmentyneenä katsomaan taakseni.

Puskien läpi tunkeutui shetlanninponi! Komea rautiaanpäistärikkö poniherra asteli tyynen rauhallisesti esiin ja tunkeutui tuttavallisesti Etan viereen. Hyvä kun sain hämmennyksessäni (joka vaihtui pian hekotukseksi) huudettua Hannelle, niin yllättävä tapahtuma pikkuherran ilmestys oli. Muutkin huomasivat pian ponin ja porukassa naureskelimme pienelle, itsenäiselle maastoretkeilijällemme, joka oli meinattu jättää kotiin. Onneksi Linkiksi paljastunut poniherra oli osannut liittyä jouluiseen retkeemme ihan itsenäisesti, ja nyt se toi suloisen viattomalla olemuksellaan ja pienellä joulukepposellaan kaikille hyvän mielen.


Otterley - Solar Storm LM

Lähdimme Salman kanssa tänään Jukolan järjestämälle maastoretkelle samoilemaan Kaimon metsiin. Retki tehtiin ilman satulaa, joten tamma oli ehdoton ratsuvalinta päivälle – Salma kun ei juuri hetkahda, vaikka pommi räjähtäisi sen vieressä. Vaikka vettä hieman tihutteli, tuuli tuiversi ja ulkona alkoi jo hämärtää, oli mukavaa päästä uusiin maisemiin rennoissa tunnelmissa. Myös Salma vaikutti harvinaisen uteliaalta, vaikkei se tamman löntystelyyn lisää vauhtia tuonutkaan.

Maastoretkemme vei mäen päälle, josta pääsimme ihailemaan Kaimojärveä ja tihrustamaan vastarannalla sijaitsevaa Jukolaa. Huomioni kiinnittyi kuitenkin alempana rannalla poukkoilevaan valoon, joka lähestyi meitä kovaa vauhtia poukkoillen. Tuijotin valoa hämmentyneenä ja olin juuri kysymässä siitä, kun hahmotin pimeästä ihmisen hahmon. ”Ottakaa ohjat tuntumalle, näköjään tuolla menee suunnistaja”, Hanne totesi rauhallisesti huomattuaan myös hahmon ja toden totta pian ohitsemme hölkkäsi tyttö kartan, kompassin ja otsalampun kanssa.

Salma tuskin huomasi suunnistajaa, sillä tamma oli keskittynyt ennemmin hamuilemaan kuusenoksia, jotka taipuivat osittain polun ylle. Niinpä tammaa saikin taas hieman herätellä, kun oli aika jatkaa matkaa ja ottaa lopuksi myös vähän ravia ja laukkaa. Salma suhtautui spurtteihin rauhallisesti ja sain vain nautiskella tasaisesta menosta pimenevässä illassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Käyttäydythän asiallisesti kommentoidessasi, kiitos!