1. joulukuuta 2014

Luukku 1

Aamutallin tunnelmaa

Kello oli seitsemän aamulla. Samppa, tietäen millainen herkkurohmu olen, oli ostanut minulle söpön suklaajoulukalenterin, jonka avasin ensimmäiseksi istuutuessani aamupalalle. Ensimmäisestä luukusta paljastui pieni suklaatonttu, joka meinasi päätyä Mihkan suuhun sen hyöriessä jaloissani yrittäessäni pukea tallivaatteita.

Talliin astuessani en ollut uskoa silmiäni. Jokaisen karsinan pieleen oli tuotu havuja ja pari joulupalloa tai muita koristeita. Ikkunankarmeihin oli ripustettu pieniä lyhtyjä ja lisää havuja, joita löytyi myös oven päältä. Ikkunalaseihin oli myös kiinnitetty paperista askarreltuja tonttuja ja lumihiutaleita. Käytävän tyhjälle seinälle oli ripustettu jouluvalot ja koristeita, samoin yksityissiiven ja päätallin erottavan oviaukon karmeihin.

Löysin Idan käytävältä satuloimasta Venlaa. Tyttö virnisti ja paljasti koristelleensa tallia joulukuosiin eilen illalla yhdessä Merin kanssa. Hän kertoi jakaneensa heinät jo ensimmäiselle karsinariville. Tyttö oli kuulemma lähdössä maastoon joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi. Tamma näytti nyrpeältä jouduttuaan jättämään aamuheinät kesken. Liikunta tekisi sille kyllä ihan hyvää, kesämaha kun ei vieläkään ollut oikein sulanut...

Tallista suuntasin ensitöikseni kuivuriin hakemaan muutaman heinäpaalin rehuhuoneeseen. Paaleista jaoin ensiksi jokaiselle vielä ilman heiniä olevalle päätallin asukkaalle oman osuutensa. Hevosten rouskuttaessa tyytyväisinä heinää, sekoittelin väkirehut valmiiksi kullekin omiin purkkeihinsa ja suuntasin yksityissiipeen jakamaan heinät. Yksityishevosten väkirehut olin sekoittanut jo edellisiltana valmiiksi, joten sain ne heitettyä saman tien. Jaoin heti perään päätallin asukkaille rehut ja sitä mukaa kun hevoset olivat syöneet, loimitin tarvittaessa ja vein ne kaksi kerrallaan tarhaan. Yksityishevoset pääsivät pihalle kun päätallin asukkaat olivat ulkona. Kävin pihattotarhoilla tarkistamassa vedet ja jakamassa aamuheinät. Väkirehut jakaisin pihattolaisille vasta myöhemmin päivällä.


Hevoset ottivat ilon irti hangesta! © Five Furlongs


Aamu alkoi valjeta ja piha oli todella kaunis. Lumitilanne oli ollut koko marraskuun melko vaihteleva, mutta nyt näytti siltä, että tämä hanki voisi pysyäkin sinne jouluun saakka. Muutaman asteen kipakka pakkanen sai mieleni entistä varmemmaksi asiasta. Kauaa en kimmeltävää hankea ehtinyt ihailla, kun oli aika jo siivota tallia. Ida lupasi onneksi hoitaa yksityissiiven ja osan päätallin karsinoista maastosta tultuaan, joten minulle jäi kymmenisen karsinaa siivottavaksi ja kuivitettavaksi.

Viimeisen purukuorman vietyäni lakaisin vähän tallin käytävää ja painuin sisälle Mihka kannoillani. Tuvassa tuoksui kaakao ja eilen illalla leivotut ensimmäiset piparit. Ei voisi paljon paremmin joulunodotusta aloittaa!




© dexter_mixwith

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Käyttäydythän asiallisesti kommentoidessasi, kiitos!